Henkilöbrändi

Vastuullinen
Pyrin näyttäytymään hyvänä esimerkkinä ja vastuullisena toimijana nuorille ja vanhemmillekin. Meidän täytyy toimia siten, että turvaamme kestävän kehityksen ja pidämme huolta nuorista ja vanhemmista. Toimin siten, että mahdollisimmat monet saisivat positiivisia vaikutteita omaan elämäänsä ja arkeensa. Yksi motoistani onkin: ”Yhdessä luomme jotain, joka kestää ja kantaa tulevaisuuteen”.
Monipuolinen
Yllätän monipuolisuudellani. Minulta sujuu hyvin niin valokuvamallina oleminen kuin inspiroivien puheiden pitäminen. Harjoitteluni on erittäin monipuolista, joka näkyy äärinmäisenä liikkuvuutena, kehonhallintana ja nopeutena. Myös henkinen puoli minulla on kunnossa ja se näkyy hyvänä itseluottamuksena.
Rohkeus muuttua
Elämässä tapahtuu paljon asioita joihin ei voi etukäteen varautua, mutta rohkeus muuttua auttaa sopeutumisessa uusiin tilanteesiin.
Mielenkiintoinen tarina

Tarinani on mielenkiintoinen ja vaiherikas. Kuinka pienestä adoptiolapsesta tuli koko Suomen taekwondon kasvot. Matkalla menestykseen olen näyttänyt kaikille, kuinka uskomalla omiin unelmiin ne ovat jo puoliksi saavutetut.